Leptiini ja leptiiniresistenssi - Painonhallinnan haaste & Omega-3 & -6
Lainaan seuraavan kansantajuisesti kirjoitetun tekstin suoraan Erik Wallstenin ja Thomas Wahlströmin kirjoittamasta kirjasta ”Paleo ihmisen alkuperäinen ruokavalio ja moderni elämäntapa” (Minerva Kustannus Oy, 2015). Ruotsalainen alkuperäisteos ”Paleo – Maten och motionen din krop år byggd för” (Massolit Förlagsgrupp AB, Sweden, 2014)
”Leptiini on hormoni, joka vaikuttaa kehon rasvatasoihin. Sitä syntyy rasvasoluista, ja mitä enemmän kehossa on rasvaa, sitä enemmän leptiiniä tuotetaan. Leptiini lähettää kehon rasvan muutoksista signaaleja aivoihin. Aivoista, etenkin hypotalamuksesta löytyvä leptiini kertoo, kuinka lihava yksilö on. Jos ihminen ylensyö tietyn aikaa, leptiinitaso nousee. Aivot huomaavat tämän, ja alkavat madaltaa ruokahalua sekä nostaa energiankulutusta. Aliravitsemuksessa asetelma on vastakkainen. Nämä toiminnot koskevat kuitenkin vain terveitä ihmisiä, sillä lihaville vaikutus on erilainen.
Liikalihavien elimistössä on runsaasti leptiiniä, mikä on suorassa yhteydessä kehon rasvan korkeaan määrään. Ruokahalu ei kuitenkaan madallu eikä energiankulutus nouse ja tästä voidaan päätellä liikalihavien ihmisten olevan immuuneja leptiinille.
Samankaltaisia oireita nähdään insuliiniresistenssissä, jolloin maksa sekä rasva- ja lihassolut kehittyvät immuuneiksi insuliinihormonille, jolloin insuliinia on tuotettava enemmän, jotta se vaikuttaisi kehoon samalla lailla.
Myös leptiiniresistenssissä leptiiniä vaaditaan enemmän, jotta aivot reagoivat. Insuliiniresistenssissä keho voi tuottaa lisäinsuliinia itse, mutta leptiini syntyy rasvasoluista. Ainoa tapa lisätä leptiiniä on siis kasvattaa keho rasvan määrää. Aivot määrittelevät kehon rasvan setpointin näin liian korkeaksi niille, jotka ovat leptiinille immuuneja.
Hiirillä suoritetut kokeet osoittavat, että leptiiniresistenssi enteilee liikalihavuutta, sen sijaan, että lihavuus aiheuttaisi leptiiniresistenssiä.
Liikalihavien ihmisten on siis ennen kaikkea tärkeä hallita leptiiniresistenssiään.
*
Tulehdusta pidetään yhtenä olennaisimmista leptiiniresistenssin aiheuttajista. Tulehduksen voi aiheuttaa moni tekijä, kuten prosessoitu ja jalostettu ruoka. Sokeria ja leseitä epäillään myös tulehduksen aiheuttajiksi. Vatsan infektiot voivat aiheuttaa tulehduksia, samoin kuin myös tiettyjen ravinteiden puutostilat.
Myös omega-6- ja omega-3-rasvahappojen epätasapainolla on osansa.
*
Omega-3- ja omega-6-rasvahappojen välinen tasapaino
On olennaista, että omega-3- ja omega-6-rasvahappojen välinen tasapaino on ruokavaliossamme kunnossa, sillä rasvahapot ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Historian näkökulmasta rasvahappojen suhde liikkui 1:1:n tai 1:2:n tietämillä (omega-3:omega-6), kun taas nykyään suhde on pikemminkin 1:10 tai jopa 1:20.
Kuten aiemmin on mainittu, omega-3 auttaa ehkäisemään tulehduksia, kun taas omega-6 edesauttaa niiden syntymistä. Näiden rasvahappojen keskinäinen tasapaino on erinomaisen tärkeä, sillä kehon on voitava käyttää rasvahappoja hyväkseen mielekkäällä tavalla. Kun sairastumme tai loukkaannumme, on tärkeää, että keho synnyttää tulehdustilan. Samoin on olennaista, ettei tulehduksia synny turhaan.
Omega-3-rasvahappoja sisältävät:
- rasvainen kala, kuten lohi, makrilli, silli ja sardiini
- ruoholla kasvatetun karjan liha
Omega-6-rasvahappoja sisältävät:
- maissiöljy
- auringonkukkaöljy
- soijaöljy
- seesaminsiemenet ja seesamöljy
- rapsiöljy
On siis syytä hillitä omega-6-rasvahappojen saantia ja kasvattaa omega-3-rasvahappojen nauttimista. Jos rasvainen kala ei kuulu ruokavalioosi useana kertana viikossa, on suotavaa käyttää korvikkeena kalanmaksaöljyä- tai omega-3-kapseleita.”
Erik Wallsten ja Thomas Wahlström kirjoittavat myöskin mielenkiintoista asiaa ”Setpoint ja palkitsemisjärjestelmä” tässä samassa kirjassaan, joten kannattaa tutustua siihenkin.
Haluan tähän loppuun vielä lisätä, että…
Tämäkin artikkeli kertoo omalta osaltaan miksi painonhallinta on niin haasteellista, joskus se paino vaan ei putoa ja tässä selitystä jälleen toisesta suunnasta tähän aiheeseen liittyen.
Toisaalta on aina ilo löytää selkeästi esitettyjä terveyteen liittyviä asiallisia kirjoituksia myös omega-3-rasvahapoista, sillä ne tosiaan vaikuttavat myönteisellä tavalla kehon tulehduksellisiin tiloihin.
FREZZORin Viherhuulisimpukkaöljy sisältää 18 Omega-3 rasvahappoa, joista yksi on erittäin aktiivinen ETA rasvahappo.
ETA (EicosaTetraenoic Acid) muistuttaa hyvin paljon arakidonihappoa, joka on Omega-6 rasvahappo ja joka edistää tulehdusta aiheuttavien prostaglandiininen tuotantoa.
Tämän samankaltaisuuden vuoksi keho muodostaa paljon enemmän tulehdusta estäviä prostaglandiineja, silloin kun ETA:aa on saatavilla. Eli niitä omega-3-rasvahappoja.
Omega-6- ja omega-3-rasvahapot siis taistelevat prostaglandiineista, mutta omega-6- ja omega-3-rasvahappojen suhde määrää sen, onko prostaglandin hyväksi vai huonoksi kehollesi. Aiheutuuko kehossa tulehdusta vai estetäänkö kehossa tulehdusta hyvän rasvahappotasapainon ansiosta.
Hyvinvointiterveisin
Paula Kilkki
Dipl.Ravintoneuvoja
embiria.helsinkioy@gmail.com